Grand Theft Auto on brändinä yksi maailman myyvimmistä mediatuotteista. Sarjan viides osa on pian julkaistu jo kolmelle eri konsolisukupolvelle ja GTA Onlinen mikromaksujen ansiosta Rockstar sekä emoyhtiö Take Two rikastuvat miljardeilla vuosittain. Yksinpelaavan kansan odotellessa kieli pitkällään sarjan seuraavaa osaa, on himoja tyydyttämään laskettu ulos sarjan vanhempia osia parantava paketti. Samalla teokset julkaistaan ensimmäistä kertaa täydellä tuella nykyiselle konsolisukupolvelle. Nimensä mukaisesti kyseessä pitäisi olla PlayStation 2 -aikakauden teokset yhteen nippuun kasaava definitiivinen kokoelma. Valitettavasti tässä tapauksessa on lähdetty oikomaan sieltä, mistä karkeasti mallinnettu polygoniaita on kaikkein matalin.
Kolmas Grand Theft Auto oli ilmestyessään ennen kaikkea mullistava teos. Näennäisen realistista maailmaa avoimesti tutkimaan päästänyt kolmiulotteinen teos oli myös valtaisa myyntimenestys. Kyseessä oli pelisuunnittelultaan koko alaa eteenpäin vievä mestariteos. Avoimen maailman hiekkalaatikkopelit ovat kuitenkin kahdessakymmenessä vuodessa kehittyneet melkoisesti, eivätkä vanhuksen nivelet enää jaksa kannatella koko painoaan. Fanit eivät voineet olla intoilematta trailereiden lupaillessa uudistettuja tähtäysmekaniikkoja, uutta moottoria ja uusittuja grafiikoita. Valitettavasti jo heti ensimmäisten tuntien jälkeen käy ilmi, että kyseessä on suorastaan ala-arvoinen julkaisu.
Heti tarinan aloittavasta johdantovideosta saakka on ilmeisen selvää, että rakastettu klassikko on ainakin visuaaliselta anniltaan tuhottu lähes kokonaan. Teoksen ulkoista ilmettä on lähdetty siistimään ilmeisesti tekoälyalgoritmien avulla siten, ettei lopputulosta ilmeisesti ole laadunvalvonta juurikaan tarkastanut. Hahmomallit, autot ja monet muut asiat ovat saaneet lähes painajaismaisia ulkomuotoja automaatiokäsittelyn tuloksena. Osaa hahmoista ei enää tunnista kuin etäisesti ihmisen muotoiseksi. Alkuperäinen taidesuunta on hukattu niin monen filtterin taakse, että välivideoita katsellessa on välillä lähes mahdoton uskoa alkuteoksen olleen joskus mitään muuta kuin roskaa. Utuinen 2000-lukulainen sateen piiskaama pastissi New Yorkista on vaihtunut omituiseen latteilla pääväreillä väritettyyn muovimaailmaan. Hahmojen hiukset, iho ja vaatteet ovat saaneet uudet kammottavan kiiltävät pinnoitteet ja kaduilta ovat kaikonneet esimerkiksi tuulen mukana lentelevät sanomalehdet kokonaan. Uusittu sade-efekti on niin kömpelö, että sen voinee luokitella jo suoranaiseksi tyylirikokseksi.
Homma ei varsinaisesti parane tarinan edetessä. Loppua kohden kaiken kömpelyys ja etenkin tekninen hiomattomuus rampauttaa kokonaisuuden lähes täydellisesti. Asiaa ei auta yhtään se seikka, että kolmannen osan kohdalla olisi ollut syytä uudistaa muutakin kuin ulkomuotoa ja tähtäysjärjestelmää. Muutamat loppupään tehtävät ovat nykysilmin tarkasteltuna lähes amatöörimäisen kömpelösti suunniteltuja. Kirsikkana kakun päällä on alkuperäinen ääniraita, jota ei ole lähdetty muuttamaan mitenkään, mutta se on pakattu mukaan aivan uskomattoman huonolaatuisena. Radiokanavilta ulos pauhaava musiikki on naurettavan latteaa ja dialogi tuntuu tulevan ajoittain jostain kaivon pohjalta. Koko paketti vie kovalevyltä tilaa vain neljäsosan trilogian muiden osien vaatimasta tilasta. Ajoittain pohdin, että lopullisen tuotteen sijaan kauppapaikoille on päästetty vahingossa viimeistelemätön testiversio, mutta mitä ilmeisimmin näin ei kuitenkaan ole.
Kokoelman kaksi muuta teosta sentään kestävät tarkastelua hieman paremmin. Vice City hyötyy uusitusta valaistusjärjestelmästä merkittävästi. Nyt esimerkiksi rantakadut hehkuvat neonvalojen paisteessa ajoittain todella näyttävästi. Pelin legendaarinen ääniraita on omiaan vielä tänäkin päivänä. Muutamia isoja poistoja on valitettavasti jouduttu lisenssien raukeamisen takia tekemään musiikkipuolella, mutta ne tärkeimmät hitit ovat onneksi edelleen mukana. Musiikki ja äänet myös tuntuvat huomattavasti muhkeammilta ja ennen kaikkea paremmin tuotetuilta. Kamalat hahmomallit ovat valitettavasti myös kasariseikkailun piinana. Päähenkilö Tommy Vercetti itsessään on suurin piirtein passelin oloinen, mutta monet muut hahmot näyttävät koomisen omituisilta. Lance Vance puolestaan tuntuu uusitun hahmomallin ansiosta täysin eri hahmolta, tosin valitettavasti huonolla tavalla.
Paketin viimeinen ja samalla koko trilogian ehdottomasti kunnianhimoisin teos San Andreas asettuu toimivuudeltaan johonkin kolmannen osan ja Vice Cityn välimaastoon. Yhdysvaltojen länsirannikkoa ja tarkalleen ottaen Los Angelesia 90-luvulla satirisoiva tarina itsessään on kestänyt aikaa huomattavan hyvin. Pelimekaniikoiltaan kyseessä on myös selkeästi kahta edeltäjäänsä modernimpi teos. Mukana olevat kevyet roolipelimäiset elementit nostavat sen immersiivisyyden tasoa huomattavasti korkeammalle tasolle.
Valitettavasti nimenomaan audiovisuaalisesti San Andreas kärsii Grove Street Gamesin uudelleentulkinnasta kaikkein pahimmin. Suuri osa pelihahmoista on saanut lähes groteskin irvokkaan ulkomuodon ja useat Grove Streetillä pyörivät gangsterit muistuttavat enemmän David Cronenbergin elokuvien groteskeja kammotuksia kuin vakavasti otettavia pelihahmoja. Hämmentävästi myös pienissä sivurooleissa pyörähtävät kolmannesta osasta tutut Catalina ja Claude käyttävät täysin eri hahmomalleja kuin kolmannen osan uusioversio. Täten paketti ei ole visuaalisesti uskollinen edes omien osiensa välillä. Alkuperäisteokselle ominainen 90-lukulaisista länsirannikon räppivideoista tuttu kellertävä värimaailma loistaa myös poissaolollaan. Aikakaudelle ominaisesti Los Angelesia vaivannut savusumukin oli julkaisuikkunan aikohin maagisesti kadonnut jonnekin. Sumuefekti sentään lisättiin jälkikäteen päivityksellä takaisin takaamaan edes jonkinlainen uskollisuus kantateoksen kuvasuunnittelulle. San Andreasin soundtrackiltä on myös poistettu yhteensä 16 biisin verran musiikkia, joka vaikuttaa tarjontaan jo ihan tuntuvasti.
Jokaista kokoelman peliä vaivaa myös niin massiivinen määrä bugeja, että niiden kaikkien listaaminen veisi todennäköisesti koko palstatilan. Isoimpien ongelmien joukossa ovat muun muassa kartasta kokonaan puuttuvia palasia, maaston läpi putoavat pelihahmot, jatkuva kaatuilu ja villisti ympäriinsä heittelevä ruudunpäivitystahti. Osaan ongelmista on puututtu jo päivitysten muodossa ja Rockstar on ilmaissut tyytymättömyytensä julkaisun tekniseen toteutukseen. Nähtäväksi jää, saadaanko kaikkia ongelmia korjattua ikinä, sillä teknisten korjaustenkin jälkeen visuaalinen puoli on lähes anteeksiantamattomalla tasolla. Ehkä saamme potentiaalisesti nähdä Definitive Editionin definitiivisen painoksen jossain vaiheessa.
Grand Theft Auto: The Trilogy – The Defitinive Edition on kaikkea muuta kuin julkaisukelpoinen paketti. Alkuperäisteosten vahvuudet paistavat aika-ajoin läpi ja jokainen kolmesta teoksesta on kyllä pelattavissa loppuun saakka, joskaan ärräpäiltä ei voi varsinkaan GTA III:n kohdalla täysin välttyä. Lähes kahdenkymmenen vuoden ikään ehtineet peliklassikot olisivat ehdottomasti ansainneet joko täydelliset uudelleentulkinnat tai edes laadukkaasti toteutetun päivityksen nykyisille alustoille. Nykymuotoisena tarjolla on lähinnä kopion kopion kopio, jonka pohjalta voi silmiä tihrustamalla saada jonkinlaisen kuvan menneiden aikojen mestariteoksista.
Saatavilla: PC, Nintendo Switch, PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, PlayStation 5, Xbox One, Xbox One X, Xbox Series X|S (testattu X)
Ikäraja: PEGI 18 (väkivalta, kielenkäyttö, uhkapelaaminen)
Anssi pettyi kun ei saanutkaan kovasti toivomaansa pleikkavito5ta jouluksi.