Mahtaako Suomessa olla yhtäkään, joka ei olisi ainakin jossain vaiheessa elämäänsä päässyt nauttimaan tai kärsimään Monopolystä? Klassinen lautapeli on lähes jokaisen kodin ja kesämökin vakiovaruste, jonka parissa ainakin vanhemmat ikäluokat ovat viettäneet sadepäiviään. Kapitalistista riemujuhlaa edustava peli toki kärsii muutamista pienistä ongelmista. Tuntikausien kesto, turhan helposti optimoitava strategia, huonot häviäjät sekä tarkoituksellisesti huijaava pankkiiri lienevät tuttuja murheenkryynejä useassa seurueessa. Ubisoftin julkaisema virtuaali-Monopoly paikkaa ongelmalistalta ainakin ensimmäisen ja viimeisen kohdan.
Monopoly on tuttu näky pelikonsolien digikauppojen alennusmyynneissä. Helposti ymmärrettävä ja kehityksellisesti varsin vaivaton teos on helppo napata kokoelmien jatkoksi niitä hetkiä varten, kun kotisohvalle istahtaa perinteisistä räiskinnöistä ja urheilupläjäyksistä vähemmän välittäviä lähipiiriläisiä. Nyt teos on uusittu nykylaitteille sopivaksi kokonaisuudeksi. Yksinkertaisella Monopoly-nimellä varustettu paketti tarjoaa siihen kuuluvan sisällön mukavan monipuolisessa ja silti lautapelijuuria kunnioittavassa muodossa.
Monopoly on suunnattu saman pöydän tai sohvan ääressä pelattavaksi. Vaikka varsin hiljaiselta vaikuttava nettipeli on mukana, parhaan lystin saa irti kapulaa kierrättämällä tai erillisillä ohjaimilla pelatessa. Laudan voi vaihtaa joko interaktiivisen tai perinteisen pahvialustan väliltä. Ainoa ero näiden välillä on mahdollisuus perehtyä tarkemmin ensin mainittuun. Pienoiskaupungin sisälle on piilotettu klassisia pelinappuloita bongattavaksi. Tämän jälkeen ne avautuvat käyttöön. Tarkempi kaupunkikierros viihdyttää muutaman minuutin, mutta sen jälkeen fokus palaa taas nopanheittelyn pariin.
Vaikka pelin ajatus on varmasti kaikille tuttu, kerrataan se silti lyhyesti. Käytännössä kyseessä on pelilaudan kiertävä kaupunki, jossa jokainen ruutu on katu, juna-asema, sattuma, yhteismaa tai jokin muu erikoisruutu. Tontteja saa lunastettua itselleen riihikuivalla käteisellä, minkä jälkeen pääseekin rokottamaan paikalla käyviä kanssapelaajia. Kun isomman alueen saa lunastettua itselleen koko komeudessaan, voi sille rakentaa taloja tai hotellin. Paremmat puitteet saavat maksupäätteelle joutuvan valahtamaan valkoiseksi kuin lempääläläisen uimahallikävijän konsanaan. Talouspolitiikka on vahvasti oikeistolaiseen suuntaan kallistunutta, sillä köyhät kyykytetään konkurssiin ja sitä kautta ulos pelistä. Täyden pelilautakierroksen tehnyt saa tulonsiirtona riihikuivaa lapaseen, mutta siitä eteenpäin on jokaisen ansaittava leipänsä itse. Täällä ei velaksi eletä.
Siinä missä keittiöpöydän äärellä pelatessa tulee lähtökohtaisesti aina riitaa säännöistä tai pankin laskutoimituksista, tällä kertaa tätä ongelmaa ei ole. Sopivat voittoedellytykset ja muut asetukset saa laitettua kohdilleen ennen ottelun alkamista. Konkurssien ohella kriteeriksi voi asettaa riittävän määrän tonttiomistuksia, mammonamäärän tai talojen rakennuttamisen. Näiden avulla pelin kestoa saa muokattua mukavasti, sillä monesti matsit kestävät pelaajamäärästä sekä ripeydestä riippuen jotain vartin ja tunnin väliltä.
Vaikka tekijät ovat pyrkineet nopeuttamaan peliä mahdollisuuksien mukaan, turha verkkaisuus näkyy edelleen. Tekoälyä vastaan pelaaminen tuntuu lähinnä kidutukselta, kun muiden pelurien vuorot on katsottava koko komeudessaan. Tekoälyn toimintalogiikan huomaa nopeasti, sillä esimerkiksi taloja rakennetaan aina yksi kerrallaan. Tämän jälkeen siirrytään viereiselle pihalle laittamaan sen ensimmäinen mökki, minkä jälkeen palataankin taas alkuperäispaikalle pystyttämään toista huvilaa. Liikkumisen saa onneksi pikakelattua, mutta nopanheitot ja muu pohdiskelu syövät aikaa aivan liiaksi. Jos bottikumppaneita on jostain syystä – sanotaan nyt vaikka trophyn avaamiseksi – täydet viisi kappaletta, omaa vuoroaan joutuu odottamaan kohtuuttoman pitkään. Ihmispelaajia vastaan tämä ei niin haittaa, sillä tällöin toiminnassa on hauskuutta ja seurattavaa.
Ihmisten kesken Monopoly on parhaimmillaan jopa ihan hauskaa. Virtuaalinoppien syyttäminen kaikesta on lystikästä ehkä puolikkaan pelin verran, minkä lisäksi tekijät ovat tuoneet kotipeleihin oleellisena osana kuuluvia asioita myös digilautapeliin. Pysähdyspaikastaan tyyristä hintaa maksava saa esimerkiksi tehtyä pulushakille ominaisen laudan seinälle heittämisen turhautumisensa purkamiseksi. Myös noppia viskelemällä saa kaadettua muita pelihahmoja. Samalla ohjaimella pelatessa annetaan sopivasti huijausmahdollisuuksia, sillä diilin hyväksyntä tapahtuu luonnollisesti niin ikään kiertävällä kapulalla. Pienet yksityiskohdat tuovat kokonaisuuteen mukavasti lisäarvoa.
Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, ettei virtuaalinen Monopoly yllä samalle tasolle kuin varsinainen lautapeli. Verkkainen eteneminen, sisällön vähäisyys sekä alkuperäisteoksen rajoittuneisuus tulevat nopeasti vastaan. Irtomatsit pitävät otteessaan ehkä yhden ottelun ajan, mutta aika harva illanistujainen jää kaipaamaan revanssia. Ja niin kauan kun tekoälyn vuoroja ei saa pikakelattua kokonaisuudessaan, bottia vastaan ei istuttaisi pahinta vihamiestäkään. Tietokoneen ohjastama pelaaja hyväksyy taloudellisen rappionsa liian kiltisti eikä se ala mököttämään, tiuskimaan tai muutenkaan uhkaa lähteä kotiin kesken mökkireissun.
Tekijät ovat samalla onnistuneet monessa. Pelaamisessa on alkuperäispelin tunnelmaa, padiohjaus toimii kohtuullisen sujuvasti, audiovisuaalinen toteutus kunnioittaa pelin kuvastoa ja asetusvaihtoehdot tarjoavat muutamaksi tunniksi vaihtelua. Arvostelusessioiden aikana ei tullut mieleen yhtään isoa puutetta, joka olisi tehty päin honkia. Toki lokalisointi suomenkieliseksi olisi hauskaa, jolloin paikannimet olisivat tutut ja turvalliset. Samalla se laajentaisi kohdeyleisöä.
Ehkäpä aihepiiristä ei vain ole tehtävissä tämän monipuolisempaa tuotosta? Noin 30 euron hintalappu tuntuu pahemmalta ryöstöltä kuin Erottajalla vietetty hotelliyö, kun noin viiden pelitunnin jälkeen tietää nähneensä kaiken. Tällaisenaan Monopoly jää PS5:n kirjastoon odottamaan illanistujaisten hetkeä, jota ei välttämättä koskaan tule. Switch-versio mahdollistaisi yhteissession sähköjen mennessä, mutta seinästä voimansa saavat Pleikkari ja telkkari eivät tähän pysty. Täten katse kannattaa kääntää joko fyysiseen lautapelipainokseen tai Nintendon kannettavan konsolin versiointiin.
Saatavilla: Nintendo Switch, PC, PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, PS5 (testattu), Xbox One, Xbox One X, Xbox Series X|S
Ikäraja: PEGI 3
YHTEENVETO:
** / *****
Ubisoft tuo lautapeliklassikon nykykonsoleille ja PC:lle kutakuinkin niin hyvänä pakettina kuin vain mahdollista. Se ei vain ihan riitä.
