Capcornin suosittu Monster Hunter Stories -pelisarja pyrkii kasvattamaan luonnollista reviiriään uusille alustoille. Kesälomien ollessa vielä tulevaisuudessa tarkastelimme ennakkotestissä miltä hirviöratsastajan ammatti tuntuu PS4:llä. Nyt kun monsterit ovat kotoutuneet Pleikkarin, Switchin ja PC:n virtuaalisille laitumille, on aika syventyä tarkemmin siihen, mitä hirviöiden metsästystarinat tarkalleen ottaen pitävätkään sisällä.
Monster Hunter Stories on tapahtumarikkaalla tarinalla varustettu vuoropohjainen RPG-seikkailu laajassa maailmassa. Pelisarjan ytimessä on Monstie-hirmut, esihistorialliset dinosaurusten ja mielikuvitukselliset fantasiakörmyjen jälkeläiset sekä niiden kanssa sopusoinnissa elävät ratsastajat. Hakum-kylän vanhimmat taitavat salaperäisen rituaalin, jolla pedon ja ratsastajan välille muodostuu vahva emotionaalinen side. Hellittelynimen Monstie takana on rakkaus, koska otukset ovat paitsi monstereita mutta myös bestiksiä – käytännössä siis hirmustäviä!
Kolme nuorta metsässä seikkailevaa ratsastajanalkua löytää sattumalta yksinäisen pedonmunan, jonka sisältä kuoriutuu lentävä pieni Rathalos-lohikäärme. Vaan onni ei kestä kauaa ennen kuin tragedia jo iskee ja tiet erkanevat. Huhupuheet villiintyneistä ja raivon vallassa hyökkäävistä hirviöistä osoittautuu todeksi sillä hetkellä, kun yksi raivon sokaisema valtava, siivekäs monsteri piikkihännällä hypähtää kotitalosi katolle. On nostettava hattua tarinankerronnalle siitä, että tarina saa synkän käänteen jo alkukohtauksessa.
Kun ratsastajastatus on taskussa, on aika lähteä selvittämään salaisuutta hirviöiden mielialavaihteluiden takana. Matkaan lähtee matkaoppaaksi ja muna-asiantuntijaksi puhuva kissapeto Navirou, joka opettaa pöheiköissä selviytymisen kikat ja hirviötaisteluiden alkeet. Luonnossa tallustaa erilaisia hirviöitä aivan kuin pokémoneja ruohikossa, joten kun esihistorialliset siivet kahahtaa ja rääkäisy kuuluu takaa, on miekkojen ja kynsien oltava terävät. Toisin kuin Pokémoneissa, Monster Hunter Storiesissa ratsastaja saa itsekin ottaa miekan käteen ja lyödä körmyjä nassuun.
Taistelumekaniikan tavoitteena on yksinkertainen ja vuoropohjainen vahingon aiheuttaminen. Jos ratsastajalta tai hirviöltä menee energiatasot nolliin, tiimi menettää yhden kolmesta sydämestään. Kun oman tiimin energiatasot menevät nolliin kolmannen kerran, taistelu on hävitty. Onneksi vastapuolelle riittää vain yksi tajunnanmenetys. Lyömisvaihtoehdot toimivat kivi, paperi, sakset -periaatteella: voimalyönti häviää nopealle sivallukselle, pikahuitaisu kalpenee tekniikkataidolle ja viimeksi mainittu on paperia voiman edessä. Taistelutyylit ovat lajityypillisiä ja useamman taistelun jälkeen samaa karvaturria vastaan osaa jo odottaa miten vastustajahirviö taistelee. Esimerkiksi nopsajalkaiset tukeutuvat pääsääntöisesti aina nopeisiin hyökkäyksiin, mutta pitkäkaulaiset aptonothit taas laittavat kaiken massansa voimaan. Jos vihumonsteri ja Monstie kohdistavat samanlaiset iskut toisiinsa, tämä laukaisee ”Head-to-Head” -tilanteen, jossa tarpeeksi lujaa rämpyttämällä saa oman kaverin voittamaan.
Kun muutama ottelu on vyön alla, osaa voi jo ennakoida millaisia lyöntejä itse laittaa matkaan ja millaisin komennoin kehottaa hirmustävää. Eri aseilla on myös omat erityisiskunsa, jonka johdosta löytääkin itsensä sepän luota katsomassa millaisia valtavia terämiekkoja ja tiikeridinonnahkajousia voisikaan pyytää hakkaamaan vastineeksi tarvittavista resursseista. Ratsastajan erikoishyökkäykset ja hirmun komennon ohjaaminen maksavat kaveruspisteitä, joita taistelun aikana saa muun muassa silloin kun ratsastaja ja monsteri kohdistavat yhteisen hyökkäyksen. Kun kaveruuspisteet ovat kertyneet täyteen, voi hypätä Monstien selkään ja ratsastaa kynnet ojossa aiheuttaen merkittävää vahinkoa vihulaiselle.
Uusien petojen haaliminen on moraalisesti arveluttavaa: se nimittäin edellyttää hautovan emon pesään murtautumista ja munan varastamista. Ymmärrettävästi tiineet mammat eivät olekaan innoissaan silloin, kun havaitsevat tunkeilijoita. Lajille on tyypilliset munan värit ja kuviot, jotka tulevat tutuiksi melko pian, ja Navirou munaeksperttinä tunnistaa erityisesti harvinaiset löydökset. Kuoriutuminen on aina jännittävä hetki ja lempihirmuja on pian joka sormelle, luulle ja nivelelle. Edessä onkin nopeasti raskaita valintoja, sillä taistelutiimissä on vain kuusi paikkaa.
Kuoriutuessaan hirviöillä on yksilölliset geenipoolit, minkä johdosta jokainen hirmu on erilainen niin voimassa, nopeudessa kuin hyökkäyksissäkin. Geenitalulukko koostuu kolme kertaa kolme taulukosta, ja syntyessään hirmulla on kolme tai neljä geeniä opittavissa kunhan kokemusta karttuu. Kun seikkailua on hieman takana, ratsastaja oppii jalon taidon monstereiden geenien siirtämisestä toiselle, mikä mahdollistaa taulukon täyttämisen. Siirtäessä taitoja luovuttajapeto päästetään takaisin luontoon, kun taas oppiva monsu kehittyy yli evoluution säätelemien rajojen, jolloin esimerkiksi jääpeto voi sylkeä tulta kuin lohikäärme. Tämä on Monster Hunter Storiesin kirkkainta ydintä, sillä se saa etsimään uusia petoja tuoreilla geeneillä ja rakentamaan sitä kautta ylivoimasta superpetoa.
Toinen keskeinen puuha on eri lajien massamurhaan tarvittavien resurssien metsästys ja keräily supermega-aseita varten. Koska näihin oheistekemisiin saattaa uppoutua pitkäksi aikaa, usein tarinaan palatessaan unohtaa mitä onkaan oikeastaan tapahtunut. Tarina on kattava ja hyvä, joten on harmi, että tekemisiä joutuu kertaamaan.
Visuaalisesti Monster Hunter Stories on kaunis katseltava. Värikäs luonto ja varsinkin vielä värikkäämmät, mielikuvitukselliset hirmut ovat niin hyvin suunniteltu, että heistä todella tulee hirmustäviä. Äänimaailma täydentää uppoamisen tunnetta, pelimekaniikka on interaktiivinen ja petojen kanssa seikkailu niin hauskaa, että sitä vain huomaa käyttäneensä kymmeniä tunteja kaikkeen muuhun kuin itse tarinassa etenemiseen. Kun villissä luonnossa törmää uljaaseen petoon, jonka haluaa rosteriin, ei voi kuin kahlata aluetta löytääkseen sen pesän. Monster Hunter Stories tarjoaa todella rahalle vastinetta niin monella tapaa, että ei tätä voi kuin suositella.
Saatavilla: Nintendo Switch, PC, PlayStation 4 (testattu), PlayStation 4 Pro
Ikäraja: PEGI 7 (väkivalta, kauhu)
YHTEENVETO:
**** / *****
Yleensä petojen välisissä tappelupeleissä päähenkilö on vain sivuosassa, mutta Monster Hunter Stories rikkoo tämän kaavan. Omien lempihirmustävien kehittäminen on niin hauskaa puuhaa, että tarjolla on väistämättä kymmeniä tunteja vain näiden virtuaalilemmikkien kanssa seikkailua ja sivutehtävien tekemistä. Kun hirviöiden rosteri on näin laaja, tekeminen ei todellakaan lopu kesken!
Lue Monster Hunter Stories 2: The Wings of Ruins -pelin arvostelu täällä.
Kun saavut kahvitunnille ja pannun perukoilla on vain loppuunpalaneet jämälirut.