Nintendo Switch Online ei ole pystynyt haastamaan Xboxin ja PlayStationin verkkopalveluita. Kenties täysiverinen kilpailu ei ole tarkoituskaan, sillä japanilaisyhtiö on keskittynyt tallaamaan tukevasti omia polkujaan. Jo hyvän aikaa markkinoilla ollut Expansion Pack -lisäpalvelu on ynnännyt kirjastoon lukuisia takavuosien helmiä eri konsolisukupolvilta. Tässä juttusarjassa pureudumme näihin teoksiin.
Nintendo laajensi retrokokoelmaansa alkuvuodesta 2023, kun palveluun lisättiin kourallinen Game Boy Advance -käsikonsolin klassikoita. Vaikka valikoimassa on useita tunnettuja klassikoita, kirkkain loiste silmissäni välähti Kuru Kuru Kururinin kohdalla. Vuonna 2001 julkaistu pulmapeli on nimittäin kaikessa yksinkertaisuudessaan yksi kannettavan konsolin mieleenpainuvimpia teoksia. Saipa teos jatkoakin vielä Game Boy Advancella sekä GameCubella, mutta nämä jäivät valitettavasti Japanin yksinoikeusherkuiksi.
Eightingin kehittämä ja Nintendon julkaisema Kuru Kuru Kururin on idealtaan oivaltavan simppeli. Pelaajan tehtävä on edetä pyörivällä propellilla esteiden täyttämien karttojen läpi maaliin. Jotta systeemi ei olisi aivan näin yksinkertainen, henki on höllässä, kentistä voi löytää pelastettavia perheenjäseniä sekä kustomointiesineitä ja onpa taustalla tikittävä sekuntikellokin ikävä stressin aiheuttaja. Kaikkea ei tietenkään tarvitse tehdä kerralla, mutta taitava peluri ei tietenkään jätä mitään taakseen.
Systeemin hienous on sen taitopohjaisuudessa, jossa syyllistä ei ole koskaan tarvis katsoa peiliä kauempaa. Tatilla ohjattava lentoalus ei muuta muotoaan mihinkään, joten sopiviin välikköihin täytyy pujahtaa oikea-aikaisesti. Parhaimmillaan menopeliään saa liikutella hyvin hienovaraisesti, kun pyörivä siiveke lähestyy seinää samalla kun pommi pyörii sankaritipuamme kohti.
Lyhyt tarinatila tarjoaa roimat 30 kenttää, joista valtaosa on pituudeltaan 20 sekunnista minuuttiin. Tiiviit rykäisyt voivat antaa virheellisen kuvan, sillä toisin kuin nykyajan peleissä, 2000-luvun alun kultaisina aikoina ei helpotuksia tunnettu. Jos kone ottaa osumaa kolmesti, kenttä on aloitettava alusta. Kelailua tai muuta nöösipoikailua ei harrasteta, jollei sitten halua juksuttaa Switchin GBA-sovellukseen rakennetulla pikakelauksella. Joka sitä käyttää, on saavutuksensa tahrannut.
Kunhan tarina on kahlattu, voi kykyjään mitata vielä erillisessä haastetilassa. Lyhyistä tekniikkaharjoitteista koostuva tila on omiaan koettelemaan veteraaninkin taitoja. Propellin pyörimissuunnan kääntävät jouset sekä muut simppelit niksit tarjoavat yllättävänkin paljon pähkäiltävää. Kokonaisuudessaan Kuru Kuru Kururinia voi kuitenkin pitää lyhyenläntänä, sillä koko paketin läpäisemiseen kuluu taitotastosta riippuen viitisen tuntia.
Audiovisuaalinen toteutus on ehtaa aikakautensa käsikonsolipelaamista. Game Boy Advancen vähäisistä tehoista ei paljoa ammennettu aikanaan, ja sama jatkuu edelleen. Ylipirteä väripaletti sekä yksinkertainen äänimaisema tuovat kokemukseen aimo annoksen retrotunnetta. Sinänsä visuaalisuus tukee kuitenkin peliä, että käytännössä kaikki esteet sekä merkittävät kenttäelementit näkyvät riittävän selkeästi. Myös eri alueiden miljöisiin on saatu sopivasti eroavaisuutta. Uhkuipa alue futuristisuutta, lumihankea tai jotain ihan muuta, kentät erottuvat miellyttävän selkeästi toisistaan.
Retropelien kohdalla on yleensä katsottava pelillisyyttä hieman sormien läpi, mutta Kuru Kuru Kururin tekee miellyttävän poikkeuksen. Todella yksinkertainen peli-idea on kuin ysärin Flash-pelistä, eikä toimiva sapluuna ole sinänsä kärsinyt lainkaan. Teoksen parissa huomaa viihtyvänsä muutaman tunnin ajan helposti riippumatta siitä, onko alkuperäinen versio tuttu vaiko ei. Ainoastaan Switchin hieman epätarkka tatti voi aiheuttaa turhia osumia, mutta tämäkin korostuu vain spurttipainikkeita naputtaessa.
Perinteisen arvosanan antaminen nostalgiatripille olisi vähintäänkin kohtuutonta, joten tässä juttusarjassa ei sellaisiin sorruta. Sen sijaan on syytä ammentaa roomalaisesta kulttuurista ja näyttää peukaloa sopivaan suuntaan. Kuru Kuru Kururinin kohdalla sormi kääntyy tukevasti ylöspäin. Kyseessä on makoisa pikkurutistus, jonka perusidea kestäisi helposti aikaa vielä nykyäänkin. Toivottavasti retrokirjastoon päätyminen on ennen kaikkea kokeilu sille, moniko on yhä hauskasta taitopulmailusta kiinnostunut.
”Siis mistä risteyksestä piti kääntyä?”