Alkusyksyn kuumin räiskintäpeli on eittämättä Prey, joka pitkän kehitysrumbassa pyörimisen jälkeen on vihdoin löytänyt tiensä kauppoihin. Peli lunastaa sen, mitä siltä odotettiinkin. Se ei jää historiaan käänteentekevänä julkaisuna, mutta sen omistajat saavat kyllä rahoilleen kunnon vastineen.
Pohjimmiltaan Prey on perinteisen suoraviivainen sci-fi –elementtien höystämä räiskintäpeli, mutta muutama hyvä pelimekaniikkaa piristävä idea ja korkealle nouseva ällökerroin pitävät huolen siitä, että keskinkertaisuuden suo ylitetään tyylikkäästi. Etenkin Preyn yksinpelikampanja on hyvä, etten sanoisi jopa ihq.
Seikkailu alkaa, kun elämäänsä reservaatissa kyllästynyt Cherokee-intiaani vouhottaa halustaan jättää intiaaniperintönsä omaan arvoonsa ja häipyä reservaatista yhdessä tyttöystävänsä kanssa. Pojan toive toteutetaan noin kahdessa minuutissa, kun paikalle eksynyt, ihmisiä burgereidensa väliin hamuava alien-lauma imaisee päähenkilön kavereineen avaruusalukseen. Sen jälkeen motivaation lähteenä toimivatkin kosto sekä tyttö pulassa. Seikkailun sivutuotteena pelastetaan myös maailma. Juoni kuulostaa kornilta, mutta se on hyvin kirjoitettu ja pitää pelaajan otteessaan loppuratkaisuun saakka.
Preyn omaperäisistä ideoista jää mieleen kaksi asiaa. Muukalaisten aluksista löytyy mukavia painovoiman kääntäviä alueita, jotka paitsi sekoittavat suuntavaiston, tuovat myös kenttäsuunnitteluun oman lisänsä. Kunnon intiaani on myös yhteydessä henkimaailmaan. Sankarimme osaa jättää kehonsa kävelläkseen henkiolentona esteiden läpi ja tarvittaessa jopa palauttaa itsensä henkiin. Game overeita ei tässä pelissä tarvitse kiroilla.
Prey kerää huomiota myös brutaalilla yleisilmeellään. Verta ei pahemmin säästellä, kentät oksentavat ja viholliset ovat käsittämättömän rumia. Rumankin voi kuitenkin tehdä kauniisti. Prey on nimittäin todella näyttävän näköinen ilmestys ja hyvä vaihtoehto toimintaa kaipaaville.
Tuomio: Mielenkiintoinen sci-fi-räiskintä