Ruotsalainen pelikehittäjä Hazelight Studios tunnetaan mainioiden yhteistyöpelien luojana. Jos rikoselokuvien suuntaan kumarrellut A Way Out olikin vielä lähinnä maittava kävelysimulaattori, lisäsi studion toinen tuotos It Takes Two panoksia huomattavasti moninaisten pelaajaa haastavien pelimekaniikkojen osalta. Studion uutukainen Split Fiction jatkaa edeltäjänsä linjalla yhdistellen eri peligenrejä lähes ennen näkemättömällä tavalla. Kyseessä on kevyesti studion kunnianhimoisin tuotos, mutta onko siitä koko yhteistyöpelien genren seuraavaksi suunnannäyttäjäksi?
Tarinan keskiössä pääparina ovat fantasiakirjailija Zoe ja tietesseikkailluja rustaava Mio, jotka on kutsuttu sekalaisen kirjailijaköörin mukana Rader Publishing -yhtiön tiloihin lupauksella julkaisusopimuksesta. Nopeasti käy kuitenkin ilmi, että Rader haluaa varastaa tarinamaakareiden parhaat ideat omiin käyttötarkoituksiinsa ja kirjadiilit olivatkin pelkkää silmänlumetta. Niinpä vastaan hankaavat Zoe ja Mio huomaavat pian olevansa jumissa heidän omia tarinoitaan todeksi muuttavan simulaation sisällä. Vaihtoehtoja ei juuri ole, joten alkuun hieman vastahakoisen taisteluparin pitää selvittää tiensä läpi omien fantasia- ja tieteismaailmojensa. Kotiin on päästävä ja samalla estettävä Raderin ilkeät aiheet.
Split Fiction on siis täysiverinen yhteistyöpeli, joka ei tarjoa edes mahdollisuutta yksin pelaamiseen. Jaettu kokemus on Hazelightin teoksissa lähtökohta eikä jotain, joka lisätään viime hetkillä hätäisesti mukaan pelin kylkeen. Split Fiction on lähtökohtaisesti kolmannesta persoonasta kuvattu toimintaseikkailu, joka kuitenkin muuttuu nopeaan tahtiin eri peligenrejä villisti yhdisteleväksi elämysvuoristoradaksi, jossa riittää pelattavaa useammaksi pelisessioksi. Pelin lajityyppi vaihtuu usein lennosta, mutta kaikkea tekemistä yhdistävänä teemana on hieman erilaisin kyvyin varustautuneet pelaajahahmot auttamassa toisiaan eteenpäin vastaantulevista pulmatilanteista ja pomovihollisista. Nyökkäyksiä eri pelisarjojen ja populaarikulttuurin ilmiöiden suuntaan tarjoillaan niin rivakkaan tahtiin, että niskaa alkaa jo pakottaa. Tarinaan, joka kertoo toisten ideoiden varastamisesta, nämä sopivat oikein hyvin.
Lue myös: Kuolla elävänä – arvostelussa The Last of Us Part II Remastered (PC)
Pelin maailmat vaihtelevat Zoen ja Mion kirjoitusten perusteella fantasia- ja tieteisseikkailujen välillä. Maailmat kuitenkin myös peilaavat luojiensa sielunmaisemaa ja matkalla päähenkilöiden psyykeeseen päästään lopulta myös henkilökohtaisempien asioiden äärelle. Tasaisin väliajoin päätarinan etenemistä tauotetaan matkan varrelle osuvilla vapaaehtoisilla sivutarinoilla. Tässä tapauksessa sivujuonia ei kannata ohittaa, sillä nämä päähahmojen hengentuotoksiin perustuvat pienet minipelit tarjoavat ehkä ne koko teoksen mieleenpainuvimmat ja erikoisimmat pelihetket. Sen enempää paljastamatta matkalle osui ainakin seikkailemista pierun voimalla loikkivalla sialla sekä läpi karkkimaan kohti hammaslääkärin vastaanottoa hyppelevällä hampaalla.
Tarinan noin 13 tunnin kestoon ei mahdu juurikaan suvantovaiheita loppupuolen hienoista väsähtämistä lukuun ottamatta. Split Fiction on myös edeltäjiään pelimäisempi, mikä tarkoittaa sitä, että mitään läpikävelyä sen pelaaminen ei ole. Eri pelityyppien tuntemuksesta on apua ja pulmatilanteiden ratkaisemiseen tarvitaan myös pelitaitoja sekä toimintojen koordinointia pelikumppanin kanssa. Uudelleenpeluuarvoa tässä ei liiemmälti ole tarinan kulkiessa tiukasti raiteillaan, mutta kerran koettavana hengästyttävänä elämysjunana teos on omaa luokkaansa.
Peli on tekniseltä toteutukseltaan todella viimeiseen asti hiottua laatutyötä ja sen eri maailmat ovat poikkeuksetta upean näköisiä. Yhteispelaaminen toimii kätevästi eri alustojen välillä ja esimerkiksi arvioita tehdessä pelasimme pelin ristiin Xboxin ja PC:n välillä. Pelistä voi myös lähettää sitä omistamattomalle kaverille eräänlaisen tilapäisversion, jolloin yhteispelaaminen onnistuu hankkimalla vain yhden kopion pelistä. Sama ominaisuus on toki tuttu jo Hazelight Studiosin aiemmista tekeleistä.
Kunhan sopivaa peliseuraa on saatavilla joko kotisohvalta tai netin syövereistä, on Split Fiction maittavaa yhteistä peliviihdettä useamman pelisession ajaksi. Aidosti yhteistyöpelaamisen ehdoilla tehtynä teoksena se on lähes parasta mitä markkinoilta on saatavilla. Hazelight Studios on asettanut yhteistyöpelien riman todella korkealle tällä elämysjunallaan, joten studion tulevia tuotoksia odottaa jo innolla.
– Jaakko Koivurinta
Saatavilla: PC (sivuäänitestattu), PS5, PS5 Pro, Xbox Series X|S (testattu X)
Ikäraja: PEGI 16 (väkivalta)
YHTEENVETO:
⭐⭐⭐⭐ / ⭐⭐⭐⭐⭐
Split Fiction on yhteistyöpelien mestareiden paras teos tähän mennessä ja pakkohankinta jokaiselle, joka haikailee laadukasta pelattavaa yhteisiin pelihetkiin kaverin kanssa.
SIVUÄÄNI
PC-puolella kaikki toimii enemmän tai vähemmän juuri niin kuin pitäisikin. Teos on optimoitu suorastaan naurettavan hyvin. Se näyttää ja pyörii kauniisti huomattavankin kevyellä kokoonpanolla. Skaalaimista tuettuna on vain FSR, tosin sitäkään ei varsinaisesti tarvita korkeiden ruudunpäivitysnopeuksien saavuttamiseen. Testijakson aikana peli kaatui kokonaan tasan kerran. Mitään muita teknisiä murheita ei matkan varrelle osunut. Ihailtavasti teos osaa käyttää myös ultraleveitä näyttöjä poikkeuslaatuisen hyvin. 32:9-kuvasuhteen paneelilla pelatessa seikkailu osaa hyödyntää koko kuvapinta-alan, ja täten molempien hahmojen ruudut näkyvät jatkuvasti vähintään 16:9-kuvasuhteella. Erilaiset kuvasuhdekikkailut ja ruutujen hajonnat toimivat myös leveillä näytöillä huomattavasti yleisempiä kokoluokkia upeammin.
Ristiinpeluu eri alustojen välillä toimii myös erinomaisesti, kunhan vain lisää pelikaverit ensin ystäväksi EA:n omalla sisältöalustalla. Arvostelua varten peli läpäistiin siten, että allekirjoittanut nakutteli komentoja PC:llä ja arvostelusta päävastuullinen hakkasi tattia Xboxia tuijotellen. Minkäänlaisia yhteysongelmia ei noin 13 tunnin läpipeluun aikana ilmennyt.
Nipottaa voi lähinnä modernimpien graafisten efektien puuttumisesta. Mukana ei ole esimerkiksi säteenseurantaa missään muodossa tai muitakaan uudenkarheita ratkaisuja. Audiovisuaalisesti kyseessä on hieman kahlattavasta tarinasta riippuen kuitenkin varsin näyttävä paketti, joten sitä kaikkein kirkkainta krumeluuria ei jää niinkään onneksi kaipailemaan. Hazelightin teokset tuntuvat ottavan harppauksia kunnianhimoisempaan suuntaan teos teokselta, joten kenties seuraava kokonaisuus on jo aito tripla-a-tason tuotanto.
– Ville Thurman
Lue myös: Rahalla saa, swingillä pääsee – arvostelussa PGA Tour 2K25
Lue myös: Tartu tiukasti koteloon ja näppäile mua! – Arvostelussa NZXT Function Elite MiniTKL
Lue myös: Automaattisiivouksen mestari – arvostelussa Roborock Saros 10