Vuonna 2015 PlayStation 4:lle julkaistu Until Dawn oli lähtölaukaus Supermassive Gamesin persoonalliselle kauhutyylille. Vaikka varsinainen The Dark Pictures Anthology -sarja käynnistyi vasta myöhemmin, monet elementit loksahtivat kohdilleen jo ensimmäisellä yrittämällä. Kauhugenren kliseitä sekä merkityksellistä valinnanvapautta yhdistelevät tuotokset onnistuvat yhä edelleen erottautumaan nousussa olevan genren massasta. Sonyn leirissä selvästi uskotaan pelin olevan edelleen relevantti, sillä se uusittiin hiottuna versiona PS5:n syysiltamia varten.
Until Dawn on teinikauhusta ammentava pläjäys. Joukko nuoria aikuisia palaa vuoristomökille vuotta sen jälkeen, kun kaksossiskot Hannah ja Beth katosivat yöhön. Juhannuksen supertriplaa muistuttavat kaksi uhritäppää painavat jengin mielessä, mutta terapian ohella olisi tarkoitus lähentyä vastakkaisen sukupuolen edustajien kanssa, viettää laatuaikaa ja näin päin pois. Valitettavasti alkuperäissuunnitelmat jäävät nopeasti unholaan, kun yön kauhut hirviöineen ja mysteereineen asettavat jokaisen hengenvaaraan.
Pelaaja pääsee ohjastamaan vuorollaan kahdeksikon jäseniä. Putkimaiset ympäristöt vievät milloin minnekin, mutta olosuhteet vaihtelevat tehtyjen päätösten mukaan. Matkan varrelle tulee studiolle ominaiseen tapaan tukku kiperiä kiipeleitä, joissa tehtävät ratkaisut voivat johtaa hahmojen kuolemiin tai selviämisiin. Toisinaan ratkaisut ovat selkeitä, välillä hiukan monitahoisempia. Pelasin teoksen läpi alkuperäisjulkaisun aikaan eli lähes vuosikymmen sitten, joten kohtaukset eivät suoranaisesti päässeet enää yllättämään, mutta eipä jokaista perhosvaikutusta voinut enää muistaakaan.
Alkuperäinen Until Dawn oli itsessään erittäin tyylikäs kokonaisuus, vaikkakin muutamat kohtaukset saivat ruudunpäivityksen köhimään kriittisellä tavalla. Uusiksi luotu PS5-versio paikkaa tilannetta rutkasti. Sulavuuden ja toimivuuden taakse ei voi valinnoissa mennä, vaan reaktiotestit sekä muut haasteet menevät epäonnistuessaan lähes aina pelaajan piikkiin. Ainoan poikkeuksen tekevät DualSensen liiketunnistusta hyödyntävät ”Älä liiku” -haasteet. Niiden rima vaikuttaa kohtuuttoman tiukalta eivätkä epäonnistumiset tunnu reiluilta. Halutessaan tämän saa onneksi kytkettyä kokonaan pois.
Jo alkujaan tyylikäs audiovisuaalinen toteutus näyttää edelleen erinomaiselta. Pelimoottorin vaihtuminen Unreal Engine 5:een on saanut paljon aikaiseksi, ja erityisesti kasvomallit ovat pääsääntöisesti upeita. Erityisesti Joshin (Rami Malek) sekä Samin (Hayden Panettiere) olemukset on vangittu upealla tavalla. Ainoastaan Emilyn (Nichole Sakura) kasvoissa on jotain häiritsevää. Ongelmakohdan tarkka osoittaminen on vaikeaa, mutta ei Superstore-tv-sarjasta tuttu näyttelijätär ihan samalta näytä muissa tuotoksissaan.
Muut parannukset ja muutokset näkyvät sekä tuntuvat kokemuksessa maltillisemmin. Uusittu ääniraita eroaa jonkin verran alkuperäisestä, mutta rehellisyyden nimissä tätä ei huomaa, ellei alkuperäisversiota ole pelannut vastikään lävitse. Isompi muutos koskee kamerakulmia, jotka tarjoavat enemmän vapautta. Valitettavasti ratkaisu kompastelee todella kankeaan liikkumiseen. Hahmot pyörivät valtamerilaivan nopeudella ympäri, minkä lisäksi juokseminen onnistuu vain ani harvoin. Noin viidessä tai kuudessa tunnissa läpäistävä tarina olisi todennäköisesti puolittunut rivakammalla liikkumisella, mutta tällaisenaan turha hidastelu syö uudelleenpeluuarvoa.
Pienet pelattavuushaasteet antaa onneksi anteeksi, sillä tarina itsessään on pienen alkuhidastelun jälkeen mainio. Ensimmäiset pari lukua menevät lähinnä silmiä pyöritellen, kun höpöttelyt ovat teini-ikäisten puberteettihirviöiden tasolla. Soidinmenojen taso ei yksinkertaisesti vaikuta uskottavalta hahmojen täysi-ikäisyyden vuoksi. Kunhan painopiste kääntyy selviytymiseen ja valintoihin, Until Dawn nappaa mukaansa. Päätöksien kanssa joutuu hetkittäin painimaan tosissaan, kun taas ajoittain päätökset tulevat suoraan selkärangasta. Toki uusintakierros pelin parissa myös tekee turhan selväksi, että monet valinnat tai haasteet ovat puhtaasti näennäisiä. Eipä se haitannut ensimmäisellä kierroksella Telltalen The Walking Deadia pelatessa, eikä siitä ole nytkään suurempaa haittaa.
Onko Until Dawn pelaamisen väärti vielä kymmenisen vuotta julkaisunsa jälkeen? Vastaus on pelaajasta riippuen selkeä tai varauksellinen kyllä. Teos olisi kestänyt ajanhammasta myös ilman uusittua audiovisuaalista toteutusta, mutta PS5-versio tekee siitä entistä enemmän pelaamisen arvoisen. Jos alkuperäinen julkaisu on mennyt ohi, kannattaa paketti napata näin halloweenin aikaan kantoon. Sen sijaan pelin jo kokeneet ovat kiperämmässä paikassa. Mikäli päivityksen saisi napattua kympin tai kahden irtomaksulla, hankintaa olisi helppo suositella. Valitettavasti Until Dawnin PS5-versio on kuitenkin täysihintainen paketti ilman edullisia oikoreittejä. Tällöin ei ole huono idea odottaa ensimmäisiä alennuskampanjoita – jollaisia muuten on myyntimenestyksen perusteella melkoisen varmasti tulossa.
Vaikka Supermassive Games on saanut hiottua kauhuformaattiaan Man of Medanissa ja muissa The Dark Pictures Anthology -julkaisuissaan, on Until Dawn näistä itselleni edelleen se kirkkain helmi. Peli on kestänyt ajan patinaa eikä uusittu toteutus tee sille ainakaan hallaa. Yöt ovat tunnetusti pimeitä ja täynnä kauhuja, mutta omilla päätöksillään voi taata aamunkoiton. Ja jos lopun lisättyjä kohtauksia on uskominen, saattaapi jatko-osakin olla tulossa. Liskoton kauhujen yö olisi tervetullut asia!
Saatavilla: PC, PlayStation 4, PlayStation 4 Pro, PS5 (testattu)
Ikäraja: PEGI 18 (graafinen väkivalta, voimakas kielenkäyttö)
YHTEENVETO:
**** / *****
Until Dawn on teinikauhuleffoista ammentava ja pelaajan päätösten mukaan etenevä tunnelmallinen seikkailu. Uusittu julkaisu tuntuu turhan tyyriiltä, mutta itse peli on vähintään yhtä mainio kuin se oli alkuperäisen julkaisunsa aikaan.
Sähköpörssi piikkeineen saa Manaajan näyttämään lasten kauhuelokuvalta.
Lue myös: Huispaa itsesi Tylypahkan legendaksi – arvostelussa Harry Potter: Quidditch Champions