Jättimenestynyt kauhupelisarja taipuu elokuvaksi jo toistamiseen – ensmmäinen kiusoitteluvideo julkaistiin

Five Nights at Freddy's saa jatkoa.

03.04.2025

Five Nights at Freddy’s -elokuva on saamassa jatkoa.

Ensimmäinen Five Nights at Freddy’s muodostui jonkinmoiseksi hitiksi pari vuotta sitten, eikä se saanut lopulta pöllömpiä arvostelujakaan. Jatko-osa ei siis tullut kenellekään yllätyksenä, ja nyt moinen on saanut jo ensimmäisen tiiserivideonsakin – se on upotettuna uutisen lopussa.

Lue myös: Kulttipelisarja saapuu viimein valkokankaalle – ensimmäinen traileri takuuvarmasta kalkkunasta nyt julki

Lue myös: Mobiilipelaajia säikytelleen Five Nights at Freddy’s -elokuvaversion ohjaaja selvillä – meriittilistalla lukuisia hittileffoja

Lue myös: Rahastusta vai herkkua faneille? – Kauhupelisarjassa jo kolme osaa puolen vuoden sisään

Five Nights at Freddy’s 2 on ensimmäisenkin ohjanneen Emma Tammin käsialaa ja myös ainakin osa hahmokööristä on jo ennalta tuttua. Mukana ovat ainakin Josh Hutcherson, Matthew Lillard, Piper Rubio sekä Elizabeth Lail, mutta myös uusista Ghostbusters-elokuvista tuttu nuori lahjakkuus Mckenna Grace. Tarkempia tietoja voi kaivella esimerkiksi IMDB:stä, täältä.

Five Nights at Freddy’s 2 julkaistaan kuluvan vuoden joulukuussa.

Lähde: Eurogamer