Odotetusta Playstation VR:stä ensimmäiset arviot sekä julkaisutraileri julkaistu

06.10.2016

VR-pelaaminen on täällä. Playstation VR:n ensimmäiset arviokattaukset ovat pihalla, ja toistaiseksi arvostelusaldo näyttää varsin myönteiseltä. Laite julkaistaan tasan viikon päästä 13. päivä lokakuuta, mutta useat pelimediat ovat saaneet jo omansa.

Esimerkiksi Pohjois-Amerikkalainen IGN kertoo katsauksessaan, että laite on sinänsä vaikuttava, mutta tekniikka itsessään on vielä lapsenkengissään, eikä laitteen hankkiminen välttämättä maksa itseään saman tien takaisin hyvinä pelikokemuksina.

Katso julkaisutraileri alta.