Uusi Atari-konsoli kerännyt joukkorahoitustukea jo kahden miljoonan dollarin edestä

Atari-kuume nousee.

31.05.2018

Niin nykyaikaa kuin retroakin sekoitteleva uusi Atari VCS -konsoli on laittanut IndieGoGo-joukkorahoitussivustolla oikein kunnolla palamaan.

Vuorokauden sisään yrityksen uusi konsoli on nimittäin kerännyt jo kahden miljoonan dollarin rahoituksen. Rahoittajien määrä on uutisen kirjoitushetkellä jo yli 8500.

Niin kuin joukkorahoitukseen kuuluu, enemmän rahaa likoon laittavat saavat korvaukseksi astetta harvinaisempia erikoisetuja.

339 dollaria pulittavat saavat muun muassa korvaukseksi All In -version, josta löytyy oikeastaan kaikki tarpeellinen härpäke Atari-pelaamisen aloittamiseen.

Atarin VCS:n rahoittamiseen on mahdollista hypätä mukaan vielä noin kuukauden ajan. Konsolin julkaisun taas arvioidaan tapahtuvan ensi vuoden puolella.

Lisätietoa kampanjasta löydät täältä.