Vuonna 2018 nähdyn hittipelin jatko-osa saapuu kesällä – julkaisuajankohta tarkentui

Moonlighter 2: The Endless Vaultin julkaisu lähestyy.

10.04.2025

Digital Sunin työstämästä Moonlighter 2: The Endless Vault -pelistä on saatu lisätietoja.

Aiemmin tälle vuodelle kaavaillun roguelike-toimintaropelluksen julkaisuikkuna on kerrottu nyt ajoittuvan kesän tietämille, joskaan tarkkaa päivämäärää kehittäjiltä ja julkaisija 11 bit studiosilta ei vielä annettu. Vuonna 2018 ilmestynyt debyyttiosa nojasi ulkoasultaan pikselimäiseen ilmeeseen, kun taas jatko-osassa päästään seikkailemaan kolmiulotteisemmissa – joskin yhä ylhäältä päin kuvatuissa – maisemissa. Tarkentuneen julkaisuikkunan oheen saatiin myös uutta traileria, jonka voi katsella alta.

Moonlighter 2: The Endless Vault on matkalla Xbox Series X|S:lle, PlayStation 5:lle ja Steamin kautta pc:lle.