Yliluonnollisia vaaroja pursuava selviytymisralli saa uutta sisältöä ensi kuussa

Pacific Drive päivittyy uudella sisällöllä.

25.03.2025

Alkuvuodesta 2024 ilmestynyt Pacific Drive on saamassa neljännen sisältöpäivityksensä.

Endless Expeditions -nimeä kantava päivitys tuo omintakeiseen selviytymispeliin muun muassa uusia karttoja, joihin kätkeytyy niin uudenlaisia vaaroja kuin tietysti myös uusia, omaa ajoneuvoa koristavia palkintojakin. Myös uutta musiikkia saadaan sitäkin kuulla oman ajokin radiosta päivityksen myötä. Lisää 3. huhtikuuta saapuvan päivityksen sisällöstä voi lueskella vaikkapa pelin Steam-sivulta, täältä. Päivityksestä saadun trailerin voi puolestaan katsoa uutisen lopusta.

Pacific Drive on saatavilla PlayStation 5:lle ja pc:lle. Pelin pc-versio on lunastettavissa sekä Steamin että Epic Games Storen kautta.

Kaiken pelaamiseen ja muuhunkin löydät vpd.fi-kaupasta